Mitä on ergonomia eläinklinikalla?

Työmaalla hommat edistyvät aikataulussa ja hyvällä sykkeellä. Kiitos siitä kuuluu rakkaalle aviomiehelleni Mikolle, joka on organisoinut aivan upean porukan erittäin osaavia ammattilaisia hommiin. Mikko on myös alusta asti puuhaillut Pyynikin eläinlääkäreiden taustalla toimitusjohtajan tehtävissä. Maalausurakka on jo voiton puolella, sähkö- ja putkityöt myös, ja huomenna aletaan asentamaan lattiaan muovimattoja. Työmaalla on aina huippuhyvä meininki kun siellä käyn, ihan harmittaa, kun en itse oikein osaa siellä olla enempää avuksi. Kiitos koko Juhajoki Worksin porukka ja kaikki yhteistyökumppanit kun teette tästä mahdollista!

Tänään ajattelin kirjoittaa yhdestä kovin oleellisesta seikasta, joka saattaa joskus suunniteluhuumassa unohtua, nimittäin ergonomiasta. Se on ollut alusta asti ”punainen lanka” koko hommassa. Pidän erittäin paljon työn tekemisestä, mutta vihaan yli kaiken huonosti suunniteltuja työn tekemisen puitteita. Olen kärsinyt selkäongelmista, kuten niin moni muukin suomalainen, ja se tekee tästä minulle myös henkilökohtaisesti tärkeän agendan. Haluanhan tehdä tätä unelmatyötä vielä pitkään!

Ergonomia pitäisikin olla hyvin korkealla tärkeysjärjestyksessä, kun mitä tahansa työpaikkaa suunnitellaan. Mitä se sitten tarkoittaa? Tässä postauksessa pohdin, miten pyrin toteuttamaan mahdollisimman hyvää työergonomiaa meidän uudella klinikallamme.

Suunnittelun eri vaiheissa olen konsultoinut sekä toisia yrittäjäeläinlääkäreitä, että kokeneita klinikkaeläinhoitajia saadakseni parhaita vinkkejä toteutukseen. Ihan kaikkea ei tietenkään pystytä täydellisesti näihin tiloihin toteuttamaan, mutta sanoisin, että olen silti erittäin tyytyväinen näihin ratkaisuihin, mitä on tehty.

Hyvä kohdevalaistus on tärkeää työssämme.Hyvä kohdevalaistus on tärkeää työssämme.

Mitä ergonomia tarkoittaa?

Työterveyslaitoksen nettisivuilla työergonomiasta sanotaan mm. näin:

”ERGONOMIALLA LÖYDETÄÄN RATKAISUJA
Työpaikan ergonomian suunnittelulla pyritään kehittämään työtä ja työolosuhteita. Pyrkimyksenä on suunnitella työtilat, -välineet ja -prosessit sekä hankinnat jo etukäteen sellaisiksi, että ne sopivat mahdollisimman monelle käyttäjälle. Näin vältytään usein kalliiden muutosten ja hankintojen tekemiseltä myöhemmin. Työprosessien mallinnus ja kehittävä työntutkimus ovat esimerkkejä käyttökelpoisista kehittämismenetelmistä.

Ergonomian määritelmä on laaja, sillä se käsittää fyysisen ergonomian lisäksi kognitiivisen ja organisatorisen ergonomian. Paras tulos saavutetaan, kun työtä tarkastellaan kaikista kolmesta näkökulmasta.”

(lähde: https://www.ttl.fi/tyontekija/tuki-liikuntaelinten-terveys/ergonomia/)

Eli pääasiassa tässä siis yritetään nyt miettiä, miten me tehdään meidän työt niin, että meidän kroppa ja pää kestää sitä mahdollisimman hyvin. Ja miten tämä huomioidaan nyt suunnitteluvaiheessa, kun kaikkeen on vielä helppoa vaikuttaa.

Eläinlääkärin ja eläintenhoitajan työhön liittyy kohtalaisen paljon fyysistä kuormitusta, mm. hankalissa eläimen kiinnipitotilanteissa sekä pitkissä kirurgisissa toimenpiteissä. Lisäksi joudumme nostelemaan ja siirtelemään välillä isojakin koiria.

Klinikan suunnittelussa ergonomia-asiat on huomioitu mm.näin:

  • Lattiamateriaali on kestävä ja luistamaton muovimatto.
  • Käytettävissä on yhteensä 3 nostotoiminnolla toimivaa pöytää.
  • Käytettävissä on useita säädettäviä työtuoleja ja jakkaroita.
  • Työvälineet ovat huollettuja ja hyväkuntoisia.
  • Eläinten heräämöhäkit on sijoitettu sopivalle työskentelykorkeudelle, ja ison koiran häkki on lattian tasossa ja sinne voi kävellä ihminen sisään kumartumatta.
  • Klinikan erilaiset työprosessit on mietitty alusta loppuun ja tämä on huomioitu huoneiden ja ovien sijoittelussa, jolloin ylimääräinen ”ravaaminen” on minimoitu ja asiat ovat siellä, missä niitä tarvitaan.
  • Työkalut ja laitteet sijoitetaan sinne, missä niitä käytetään, sekä sopivalle korkeudelle jotta kumartelu minimoidaan.
  • Instrumenttihuolto on suunniteltu prosessina mahdollisimman sujuvaksi, jolloin työaikaa ei kulu hukkaan ja välineiden huoltaminen on helppoa.
  • Valaistus on riittävä ja sitä on erityisen paljon paikoissa, joissa tehdään tarkkuutta vaativaa työtä kuten kirurgiaa. Valaistus on työssämme erittäin tärkeä myös työturvallisuuden näkökulmasta.
  • Käsienpesupisteitä on jokaisessa huoneessa.
  • Taukohuoneessa on lepotuoli ja sosiaalitiloissa lisäksi sohva selän lepuuttamista varten erityisesti pitkien työvuorojen aikana.
  • Ilmanvaihtokone on huollettu ja säädetty ammattilaisten toimesta remontin yhteydessä, ja se takaa raittiin ilman jokaisessa tilassa klinikalla.
  • Henkilökuntaa ohjeistetaan ja koulutetaan oikeisiin työasentoihin ja nostotekniikkaan.
  • Ei kovin ergonominen työasento

Ei kovin ergonominen työasento

Ääniergonomia

Olen lisännyt tutkimushuoneiden oviin ja seiniin äänieristyksen, koska melulle altistuminen lisää stressiä sekä työntekijöissä, omistajissa että potilaissa. Ääniergonimia on huomioitu myös siten, että kovaa meteliä pitävät laitteet, kuten kompressori sekä hapenrikastin, tulevat sijaitsemaan kellarikerroksessa.

Odotustila

Omistajia on huomioitu odotustilaan tulevalla sohvalla ja kahvitarjoilulla, koska toki haluamme että klinikkakäynti on myös omistajalle ergonominen ja miellyttävä kokemus 🙂

 

Kuulemisiin!

Kaisa

 

Klinikan ajanvaraus auki 24/7

Paras ystäväsi saa lempeää hoitoa Pyynikin eläinlääkäreillä Pyynikintorin laidalla.  Tiloihin on mukava tulla palveltavaksi, myös isomman lemmikin kanssa. Ilmaista paikoitustilaa on kadunvarsilla ja julkisilla kulkuneuvoilla kuten Nysse ja Ratikka pääsee melkein ovelle.

Mikäli et tiedä mikä lemmikillä on, hätä on akuutti tai et löydä ajanvarauksesta aikaa, voit aina soittaa meille 03-389 1010

Isommat toimenpiteet, leikkaukset ja hammasoperaatiot varataan aina puhelimitse numerosta 03-3891010 oikeanlaisen ajanvarauksen sekä ohjeistuksen varmistamiseksi.

Varaa aika Soita

Katso myös  hinnastomme ja palvelumme.