Haimatulehdus eli pankreatiitti on yleinen sairaus koirilla. Haimatulehduksen oireisto voi vaihdella lievästä vakavaan, se voi olla kestoltaan akuutti tai krooninen, ja luonteeltaan yksittäinen episodi tai toistuva vaiva. Haimatulehduksen taustalla olevia tekijöitä arvellaan olevan useita, eikä niitä tunneta vielä riittävän hyvin. Yleisin oire on oksentelu, muita mahdollisia oireita on väsymys, vatsakipu, pahoinvointi ja ripulointi. Hoito riippuu taudin vakavuudesta, ja voi tarkoittaa pelkkää kotihoitoa tai vakavimmillaan sairaalahoitoa.
Aiheuttajat
Haimatulehduksen etiologiaa pidetään idiopaattisena, joskin useita riskitekijöitä on löydetty. Solutasolla haimatulehdus on seurausta trypsiinin ennenaikaisesta aktivoitumisessa haimassa ja sen aiheuttamasta paikallisesta tulehduksesta.
Akuutille haimatulehdukselle altteimpia ovat kääpiösnautserit, yorkshirenterrierit ja muut terrierit. Kroonista haimatulehdusta esiintyy eniten cavalier kingcharles- ja englannincockerspanieleilla, boksereilla ja collieilla. Esimerkiksi kääpiösnautsereilla esiintyvä hypertriglyseridemia on merkittävä riskitekijä sairastumiselle.
Haimatulehdukselle altistavia riskitekijöitä on mm:
- lihavuus
- ruokinnan muutokset, matalan valkuaisen ja korkean rasvapitoisuuden ravinto
- ruoantähteillä ruokkiminen, jätteisiin käsiksi pääseminen
- hyperlipidemia, korkeat rasva-arvot veressä
- endokriiniset sairaudet kuten hyperadrenokortisismi (Cushingin tauti) kilpirauhasen vajaatoiminta, diabetes mellitus ja diabeettinen ketoasidoosi
- tietyt lääkitykset, kuten kortisoni, fenobarbitaali, sulfonamidit, atsatiopriini
- haimatiehyen tukos
- haimakudoksen trauma tai hapenpuutos (shokki, matala verenpaine esim. anestesiassa shokkitilassa, vakava anemia
- vatsan alueen kirurgian tai onnettomuuden aiheuttama trauma haimakudokselle
- infektiiviset sairaudet kuten erlichioosi, babesioosi, leishmanioosi
- geneettinen alttius
Oireet ja esiintyminen
Haimatulehdukseen voi sairastua minkä ikäinen tai rotuinen koira tahansa. Kuitenkin esiintyminen on suurempaa keski-ikäisillä ja vanhemmilla koirilla. Lihavuus on merkittävä riskitekijä. Oireisto voi vaihdella merkittävästi potilaskohtaisesti. Lievimmillään oireena voi olla ajoittaista oksentelua, kun taas vakavammillaan haimatulehdus voi aiheuttaa äkillisen voimakkaan vatsakivun ja romahduksen. Yleisin oire on oksentelu. Lisäksi voi esiintyä vaisuutta, vatsakipua ja syömättömyyttä.
Akuutista haimatulehduksesta puhutaan silloin, kun tila on äkillinen, mutta ei aiheuta pysyviä muutoksia haimassa.
Kroonisessa haimatulehduksessa oireet ovat usein lieviä. Tällöin haimassa on pitkäaikainen tulehdustila, joka on jo aiheuttanut solutason muutoksia ja voi joissain tapauksissa johtaa haiman vajaatoimintaan tai diabetes mellitukseen eli sokeritautiin. Diagnoosiin pääseminen voi kroonisessa haimatulehduksessa viivästyä paljonkin, koska oireet ovat lieviä ja epämääräisiä eikä omistaja osaa epäillä niiden taustalla mitään vakavaa sairautta. Lisäksi diagnoosi voi vaatia useiden muiden samankaltaisia oireita aiheuttavien syiden poissulkemista. Oireina on yleensä ajoittaista ruokahaluttomuutta, oksentelua ja toisinaan myös ripulointia. Kroonisen haimatulehduksen seurauksena voi joskus kehittyä eksokriinisen tai endokriinisen haiman vajaatoiminta.
Akuutti haimatulehdus voi myös olla seurausta pitkään, jopa vuosia jatkuneesta kroonisesta tulehduksesta (acute on chronic). Tällöin haimassa on jo tapahtunut solutason muutoksia, jotka eivät palaudu, vaikka akuutti haimatulehdus hoidetaan asianmukaisesti.
Diagnosointi
Yksittäisistä laboratoriotesteistä hyödyllisin on cPLI (canine pancreatic lipase inmmunoreactivity). Testistä on olemassa pikatesti, joka usein voidaan tehdä heti klinikalla, sekä kvantitatiivinen testi. Pikatesti antaa usein (40%) vääriä positiivisia, joten diagnoosi varmistetaan kvantitatiivisella testillä. 81,8 %:lla akuutista haimatulehduksesta kärsivällä koiralla on tutkimusten mukaan cPLI koholla. Lisäksi erityisesti akuutissa haimatulehduksessa on muitakin tyypillisiä muutoksia elinarvoissa, jotka myös auttavat määrittämään taudin vakavuuden. Näitä on mm. kohonneet maksa-arvot, kohonnut bilirubiini, muutokset elektrolyyteissä, kohonneet munuaisarvot, kohonneet valkosolut ja neutrofilia sekä kohonnut CRP.
Kuvantamisen osalta vatsaontelon ultraäänitutkimus on yleisin ja käytetyin metodi. Sillä voidaan havaita kaikuisuuden muutoksia haiman alueella. Huonona puolena on, että tutkimusmetodin luotettavuus riippuu pitkälti tutkijan taidoista sekä laitteiston tasosta. Lisäksi voidaan diagnostiikassa käyttää varjoaine-CT:tä, mutta saatavuuden ja hinnan vuoksi tämä tutkimusmenetelmä ei ole yleisesti käytössä eikä yleensä tarpeenkaan diagnoosiin pääsemiseksi. Lisäksi vatsaontelon röntgenkuvissa voidaan nähdä lisääntynyt pehmytkudostiiviys ja heikentynyt yksityiskohtien erottuvuus oikealla puolella etuvatsaontelossa, mahalaukun ja pohjukaissuolen asennon muuttuminen sekä haiman viereisissä ruoansulatuskanavan osissa lievä laajentuminen ja kaasusisältö. Röntgenkuvauksen merkitys on kuitenkin yleensä lähinnä muiden samankaltaisia oireita aiheuttavien tilojen, kuten suoliston vierasesineen poissulkeminen.
Varmin diagnostinen menetelmä on koepala haimasta. Menetelmän huono puoli on kuitenkin, että varsinkin akuutissa vaiheessa anestesiakomplikaatioiden riski on merkittävä, ja tästä syystä leikkaus on yleensä kontraindikoitu. Kun potilaan tila on stabiloitunut, voidaan edetä koepalojen ottoon, mikäli se koetaan tarpeelliseksi. Koepalojen ottamisessa on syytä huomioida, että muutokset sijaitsevat haimassa alueittain, joten koepaloja tulee ottaa useita. Koepalat voidaan ottaa joko perinteisesti laparatomialla tai tähystämällä eli laparaskooppisesti.
Hoito
Akuutin haimatulehduksen hoidossa tehokas tukihoito on tärkeintä. Tällä tarkoitetaan voimakasta kivunlievitystä, pahoinvointilääkitystä, tehokasta suonensisäistä nestehoitoa sekä tarkkailua. Koska kyse ei ole bakteerin aiheuttamasta tulehduksesta, ei yleensä ole tarvetta antibiooteille.
Haiman annetaan levätä, eli aivan alkuvaiheessa potilas ei saa syödä eikä juoda. Hyvin pian tilanteen rauhoituttua aloitetaan kuitenkin ruokinta joko syöttämällä tai tarvittaessa ruokintaletkun kautta. Aiemmin suosittiin pitkiäkin paastoja, mutta nykyään tiedetään, että se voi aiheuttaa vaurioita suolinukalle ja hidastaa parantumista. Suolelle tarjotaan siis ravintoa jo varhaisessa vaiheessa. Tässä käytetään vähärasvaista, paljon hiilihydraattia ja vähän proteiinia sisältävää, hyvin sulavaa ja erityisesti haimatulehduspotilaille suunniteltua erikoisruokaa. Jos potilas ei halua syödä, voidaan asettaa ruokintaletku varmistamaan ravinnon saantia. Joissain tapauksissa käytetään jejunostomiaa, jolloin ruokintaletku asetetaan suoraan ohutsuoleen leikkauksellisesti siten, että ravinto ohittaa haiman kokonaan. Jos toipumisvaiheessa esiintyy vatsakipuja, voidaan kokeilla lisätä haimaentsyymiä ruokaan. Jos jonkin lääkkeen epäillään aiheuttaneen haimatulehduksen, sen käyttö lopetetaan.
Vakavammat tapaukset vaativat aina sairaalahoitoa, yleensä useamman vuorokauden. Hyvin harvinainen mutta vakava komplikaatio haimatulehduksessa on haiman abskessi eli paise (1-6% tapauksista). Paiseen hoito voi vaatia muun hoidon lisäksi myös leikkaushoitoa. Haimassa voi esiintyä myös kystia sekä kasvaimia, mutta ne ovat harvinaisia.
Kroonisen haimatulehduksen hoito riippuu monista tekijöistä. Kroonista haimatulehdusta sairastavan koiran seerumin triglyseridi-pitoisuus pitäisi tarkistaa haimatulehdukseen liittyvän hypertriglyseridemian havaitsemiseksi ja hoitamiseksi. Oleellista on vähärasvainen ruoka sekä mahdollisen vatsakivun ja pahoinvoinnin asianmukainen hoito. Lisäksi mahdolliset kroonisen haimatulehduksen aiheuttamat seuraukset (haiman vajaatoiminta tai diabetes mellitus) hoidetaan asianmukaisesti.
Kroonista autoimmuunivälitteistä haimatulehdusta tavataan erityisesti englannincockerspanieleilla. Diagnoosi vaatii koepalat. Autoimmuuniperäistä haimatulehdusta hoidetaan immunosuppressiivisilla lääkkeillä, kuten kortisonilla tai siklosporiinilla.
Ennuste
Haimatulehdus on vaikeasti ennustettavissa oleva sairaus, ja ennuste riippuu monista tekijöistä. Lievän akuutin haimatulehduksen ennuste on erinomainen, mutta vakavammissa, sairaalahoitoa vaativissa tapauksissa ennuste laskee ja tila voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Suurin osa komplisoitumattomista tapauksista paranee erinomaisesti ja uusiutuminen vältetään oikealla ruokavaliolla eli välttämällä rasvaisia ruokia ja makupaloja.