Klinikka

Pyynikin eläinlääkärit on täysin kotimainen, itsenäinen pieneläinklinikka Tampereen Pyynikintorilla. Haluamme hoitaa jokaista potilasta, kuin omaamme. Panostamme sujuvaan ja miellyttävään asiakaskohtaamiseen sekä lemmikin kokonaisvaltaiseen terveyden- ja sairaudenhoitoon.

Osaavat eläinlääkärimme ja klinikkaeläinhoitajamme huolehtivat lemmikistäsi terveyden- ja sairaudenhoidon osalta. Tarjoamme kaikki peruseläinlääkäripalvelut, myös mm. röntgenkuvaukset, hammaskirurgiapalvelut, kardiologipalvelut ja laajat sisätautiselvittelyt. Odotamme että saamme palvella sinua ja parasta ystävääsi!

Henkilökunta

Kaisa Juhajoki
Eläinlääkäri, yrittäjä

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2012, ja tehnyt sen jälkeen pieneläinpainotteista praktiikkaa. Ennen oman klinikan perustamista olen työskennellyt monipuolisesti sekä kunnaeläinlääkärinä että pieneläinklinikoilla. Minulla on erityisesti kokemusta pieneläinten hammashoidoista sekä eläinsairaalan päivystystyöstä. Perustin yritykseni Pyynikin eläinkääkärit syksyllä 2019, ja omat tilat klinikalleni valmistuivat huhtikuussa 2020. Lisäksi olen ollut mukana perustamassa Eläinklinikka Norppaa Savonlinnaan keväällä 2019. Jatkokouluttaudun kirurgian ja hammashoitojen saralla. Muita ammatillisia mielenkiinnonkohteitani ovat ensi- ja tehohoito sekä traumatologia. Minulle on tärkeää huomioida aina kokonaisuus niin lemmikin hoidossa kuin eläinlääkäripalvelun tuottamisessakin.

Pyynikin eläinlääkäreissä hoidan kaikenlaisia potilaita, ja teen hammashoitoja sekä ontumatutkimuksia. Kotoa meiltä löytyy kaksi koiraa sekä hevonen : novascotiannoutaja Vimma, kodinvaihtajana perheeseemme päätynyt pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Nuppu sekä suomenhevostamma Mimmi.

Ammatillisia jatkokoulutuksia mm:

  • Improve International, Small Animal Surgery -koulutus käynnissä (n 1,5v)
    • kattava pehmytosakirurgian ja ortopedian jatkokoulutusohjelma
  • Accesia Dentistry III 2023
    • juurihoidot, pulpa-amputaatio, restoraatiot
  • ESAVS Dentistry III 2021
    • juurihoidot, pulpa-amputaatio, restoraatiot
  • ESAVS Dentistry  IV 2021
    • oikomishoidot, prostetiikka, hampaiden kehityshäiriöt
  • ESAVS Orthopaedics I 2022
  • Aovet Principles of Fracture Management in the Dog and cat 2019
  • ESAVS Soft Tissue Surgery I 2017
  • Fennovet Koirien ja kissojen hammashoito 1 2015
  • Fennovet Koiran ja kissan hammasröntgenkuvaus 2016
  • useita pienempiä koulutuksia vuosittain Suomessa ja ulkomailla

Jäsenyydet: Suomen eläinlääkäriliitto, Suomen eläinlääkäripraktikot ry, Aovet

Luottamustehtävät: Eläinlääkäriliiton koulutusvaliokunnan jäsen vuodesta 2021-

Ines Lucas
Eläinlääkäri

Valmistuin eläinlääkäriksi vuonna 2012 Vasco da Gaman yliopistosta (Coimbra, Portugali), jonka jälkeen työskentelin useilla pieneläinklinikoilla Portugalissa. Vuodesta 2017 lähtien olen työskennellyt eläinlääkärinä Suomessa.
Puolentoista vuoden ajan opiskelin suomen kieltä, mutta palvelen myös englanniksi ja portugaliksi.  Aloitin työt Pyynikin eläinlääkäreissä maaliskuussa 2022.

Eläinlääkärin työssä minua kiinnostaa eniten koirien ja kissojen hammassairaudet, vatsaontelon ultraäänitutkimukset ja sisätaudit. Kurssitaustaa minulla on hammashoidosta ja ultraäänitutkimuksesta.
Vapaa-ajallani harrastan laulamista sekä monenlaisia käsitöitä (ompeleminen, macrame, saippuanvalmistus jne.). Sen lisäksi rakastan ruoanlaittoa sekä huonekasvien parissa puuhastelua. Koirat ovat aina olleet intohimoni, erityisesti isot koirat.

Kotona on Portugalista tuotu tanskandoggi-mastiffi sekoitus nimeltään Luso.

Ammatillinen jatkokoulutus mm.

  • ESAVS Dermatology I 2022
  • Fennovet Koirien ja kissojen hammashoito

 

 

 

Laura Parviainen
Eläinlääkäri

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2018. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt pieneläinpraktiikassa, kunnaneläinlääkärinä sekä viranomaistehtävissä pääasiassa eläinten hyvinvoinnin valvonnan parissa.

Pyynikin eläinlääkäreillä työt olen aloittanut syksyllä 2022 Pirkanmaalle muuton myötä.

Hoidan mielelläni monipuolisesti kaikenlaisia potilaita. Kissojen ja koirien lisäksi myös pienemmät lemmikit kuten kanit ovat tervetulleita vastaanotolle.

Erityisesti pidän pehmytosakirurgiasta ja päivystysluonteisista potilaistapauksista. Lisäksi teen hammashoitoja ja hammaskirurgiaa. Muita mielenkiinnonkohteitani ovat eläinten hyvinvointi, käytöshäiriöt ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito. Minulle tärkeitä perusperiaatteita potilaiden hoidossa on eläinten asiallinen käsittely ja hoidon suunnittelu yhdessä omistajan kanssa kokonaisuus ja eläimen elämänlaatu huomioon ottaen.

Kotoa minulta löytyvät labradorinnoutajat Impi ja Viski. Vapaa-aika kuluu pitkälti koirien kanssa ulkoillen ja harrastaen. Pidemmillä vapailla usein pakkaamme rinkan ja suuntaamme vaellukselle.

Ammatillisia jatkokoulutuksia mm:

  • Fennovet Koirien ja kissojen hammashoito: käytännön perusteet
  • Fennovet Pieneläinten ultraäänen perusteet
  • Eläinten käsittelytaidot ja kouluttaminen apuna eläinlääkintätyössä

 

 

Elina Kiiskinen
Eläinlääkäri

Elina aloitti työskentelyn Pyynikin Eläinlääkäreillä tammikuussa 2023. Elina on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti pieneläintaudeista ja hoitaa mielellään monenlaisia potilaita. Elinalle tärkeää ovat avoin asiakaskommunikaatio sekä eläinten rauhallinen ja ystävällinen käsittely. Erityisen mielellään Elina hoitaa kissapotilaita. Elinan perheeseen kuuluvat elämäniloiset labradorinnoutaja Pepe sekä kääpiösnautseri Henry.

Petra Nieminen
Eläinlääkäri

Eläinlääkäri Petra Nieminen ottaa potilaita vastaan maanantaisin ja perjantaisin sopimuksen mukaan. Petralla on pitkä kokemus päivystävän sairaalan eläinlääkärinä, jossa hän edelleen työskentelee päätoimisesti ja suorittaa erikoistumisopintoja.

Petran vahvoja osaamisalueita on ihotaudit, neurologia, pehmytosakirurgia ja tähystykset.

Pyynikillä Petra ottaa vastaan kaikenlaisia potilaita, pois lukien hammaskirurgiset potilaat.

Kotoa löytyy kolme koiraa: dobermanni Hulk, belgianpaimenkoira malinois Puhti, ja saksanpaimenkoira Dima, joiden kanssa Petra harrastaa aktiivisesti ja myös kilpailee eri lajeissa.

Noora
vastaava klinikkaeläinhoitaja

perhevapaalla 2021-2022

Noora toimii klinikallamme vastuuhoitajana huolehtien klinikan arjen sujumisesta. Noora on valmistunut vuonna 2012. Ennen siirtymistään Pyynikin tiimiin hän on ehtinyt työskennellä lähes kymmenen vuotta pieneläinklinikalla, joten kokemusta ja osaamista erilaisten tilanteiden hoitoon niin asiakaspalvelussa kuin hoitotyössäkin on paljon. Nooralla on useita vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita, kuten anestesia- ja laboratoriotyöskentely ja potilaiden perioperatiivinen hoito. Tämän kissarakkaan hoitajan kotoa löytyy kolme kissaa.

Vilma
klinikkaeläinhoitaja

Vilma valmistui 2017 klinikkaeläinhoitajaksi. Vilma pitää työssään erityisesti leikkaussalityöskentelystä ja tuo klinikalle osaamista sekä kokemuksen tuomaa varmuutta laajasti toimenpiteisiin. Hän myös toimii klinikalla vankan kokemuksensa turvin meidän harjoittelijoiden pääasiallisena ohjaajana. Pyynikille hän siirtyi päivystävästä eläinsairaalasta syksyllä 2021. Vapaa-ajalla päivät täyttyvät kolmen dobermannin Ossin, Sytkän ja Olgan sekä ratsuhevostamma Lulun kanssa harrastamisesta. Myös pienimuotoinen kenneltoiminta on lähellä sydäntä. Iltaisin sylissä kehrää itämainen lyhytkarva Tirri, burma Fiona ja abykissa Loki.

Sari
klinikkaeläinhoitaja, klinikkamanageri

Sari on aloittanut meillä harjoittelijana, ja siirtynyt oppisopimuskoulutettavasta lopulta valmiiksi klinikkaeläinhoitajaksi. Sarin huumorintajuinen ja myönteinen asenne kantaa läpi kiireistenkin päivien. Sari on asiakaspalveluhenkinen ja hyvä tiimityöskentelijä. Sari toimii klinikkamanagerina hoitaen monia klinikan arjen juoksevia asioita. Kotoa löytyy saksanpaimenkoira Tyyne.

Kati
klinikkaeläinhoitaja

Kati on aloittanut meillä harjoittelijana ja siirtynyt oppisopimuskoulutettavaksi ja valmistui kesäkuussa 2022. Työssään Kati on huolellinen, ahkera ja tarkka, sekä erittäin eläinrakas. Asiakkaille Kati tarjoaa rauhallista ja ystävällistä palvelua. Kotoa löytyy kaksi kissaa sekä lisäksi Katilla on hevosia. Kati valmistuu klinikkaeläinhoitajaksi vuoden 2022 aikana.

Daniela
klinikkaeläinhoitaja

Daniela on opiskellut ja valmistunut meiltä klinikkaeläinhoitajaksi 2022. Daniela on rauhallinen ja huolellinen työssään ja palvelee asiakkaita mielellään. Kotoa löytyy kissa.

Mikko Juhajoki
Toimitusjohtaja, yrittäjä

Mikko on monialainen osaaja, joka huolehtii kilinikan asiakkaiden tarpeista, henkilöstön hyvinvoinnista ja yrityksen päivittäisistä asioista. Mikko vastaa myös pääsääntöisesti harjoittelu- ja työnhakuilmoituksiin.

Harjoittelijat

Klinikallamme on jatkuvasti vaihteleva määrä hoitajaharjoittelijoita sekä eläinlääkäriopiskelijoita oppimassa työskentelyä pieneläinklinikalla. Panostamme mielellämme nuorten innokkaiden ammattilaisten kouluttamiseen. Mikäli sinulla on opiskelupaikka (klinikkaeläinhoitaja), ja haluaisit meille harjoitteluun, voit kysyä vapaita paikkoja meiltä sähköpostitse osoitteesta: .