Rokotukset
Rokottaminen on tärkeä osa koiran ja kissan perusterveydenhoitoa
Rokottaminen aloitetaan tyypillisesti 12 viikon iässä.
Rokotuskäynnillä eläinlääkäri suorittaa huolellisen yleistutkimuksen, jotta varmistutaan, että eläin on rokotuskuntoinen. Rokotus voidaan antaa vain terveelle eläimelle, joten esimerkiksi tulehdussairaus estää rokottamisen. Pysyvä lääkitys sen sijaan harvoin vaikuttaa lemmikin rokottamiseen.
Pennuille meillä on oma ”Pennun rokotuspaketti”, joka sisältää rokotuksen, eläinlääkärin tarkastuksen sekä tämän lisäksi molemmilla rokotuskerroilla (12- ja 16-viikon iässä) laajan hoitajaneuvonnan mm. hampaiden, kynsien ja ihon hoitoon, sekä muuhun pennun perushoitoon liittyen.
Käynnin yhteydessä voidaan lisäksi kirjoittaa EU-passi matkustelevalle lemmikille.
(tähän taulukko jossa koiran ja kissan rokotusaikataulu)
Lisätietoa rokotuksista:
Ensimmäiset rokotukset annetaan yleensä 12-viikkoisena. Koirat rokotetaan ns. nelosrokotteella, jossa on suoja maksatulehdusta, parvovirusta, penikkatautia ja kennelyskää vastaan. Kissanpennut rokotetaan ns. kolmosrokotteella, jossa on suoja kissaflunssaviruksia sekä kissaruttoa vastaan.
Tehosterokote annetaan 16-viikkoisena. Tällöin koiranpennulle annetaan myös ensimmäinen raivotautirokote. Raivotautirokote voidaan antaa myös kissoille, erityisesti mikäli ne ulkoilevat.
Pennuille meillä on oma ”Pennun rokotuspaketti”, joka sisältää rokotuksen, eläinlääkärin tarkastuksen sekä tämän lisäksi molemmilla rokotuskerroilla (12- ja 16-viikon iässä) laajan hoitajaneuvonnan mm. hampaiden, kynsien ja ihon hoitoon, sekä muuhun pennun perushoitoon liittyen.
Klinikan ajanvaraus auki 24/7
Paras ystäväsi saa lempeää hoitoa Pyynikin eläinlääkäreillä Pyynikintorin laidalla. Tiloihin on mukava tulla palveltavaksi, myös isomman lemmikin kanssa. Ilmaista paikoitustilaa on kadunvarsilla ja julkisilla kulkuneuvoilla kuten Nysse ja Ratikka pääsee melkein ovelle.
Mikäli et tiedä mikä lemmikillä on, hätä on akuutti tai et löydä ajanvarauksesta aikaa, voit aina soittaa meille 03-389 1010
Isommat toimenpiteet, leikkaukset ja hammasoperaatiot varataan aina puhelimitse numerosta 03-3891010 oikeanlaisen ajanvarauksen sekä ohjeistuksen varmistamiseksi.
Katso myös hinnastomme ja palvelumme.
Seuraava rokote annetaan 1-vuoden iässä, ja sen jälkeen tyypillisesti 3 vuoden välein.
Lisäksi suosittelemme vuosittaista kennelyskärokotteen tehostamista koirille, jotka osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi harrastuksiin, kilpailuihin tai näyttelyihin, tai jotka viettävät aikaa koirahoitolassa tai kennelissä. Näyttelyiden tai tapahtumien rokotevaatimukset on syytä aina lisäksi tarkistaa tapahtuman järjestäjältä.
Ennen rokottamista tulee suorittaa sisäloishäätö. Se suositellaan annettavaksi 1-2 viikkoa ennen rokotusta.
Mikäli lemmikin kanssa aiotaan matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle, tulee sille hankkia EU-passi. Sen saat hankittua meiltä rokotuskäynnin yhteydessä. Mahdolliset tuonti- ja vientivaatimukset tulee aina tarkistaa Ruokavirastosta sekä kyseisen maan konsulaatista.
Suosittelemme että noudatat eläinlääkärin antamaa rokotusohjelmaa tarkasti suojataksesi lemmikkisi vaarallisilta tartuntataudeilta.
Koirat rokotetaan Suomessa pääasiassa viittä eri sairautta vastaan. Näitä ovat raivotauti, tarttuva hepatiitti, parvovirusenteriitti, penikkatauti ja kennelyskä. Kennelyskä on tautikompleksi, johon liittyy useita taudinaiheuttajia, ja siihen on olemassa sekä pistettävä, sieraimeen valutettava että suun kautta otettava rokote. Näissä kaikissa vaihtoehdoissa on hieman erilaiset taudinaiheuttajayhdistelmät. Lisäksi matkusteleville koirille on tarjolla suoja leptospiroosia vastaan ja tiineille nartuille on herpesvirusrokote.
Kissat suojataan pääasiassa kolmea sairautta vastaan. Näitä ovat: kissarutto, kissaflunssat ja raivotauti. Kissaflunssa on tautikompleksi, johon liittyy useita taudinaiheuttajia. Huom! Erityisesti lähellä itärajaa on erittäin suositeltavaa suojata myös kissat raivotautia vastaan!
Fretit voidaan rokottaa penikkatautia vastaan. Tällä hetkellä Suomessa on saatavissa vain joukkorokotuksiin soveltuva pakkauskoko, joten yksittäisiä frettejä emme tällä hetkellä valitettavasti voi rokottaa.
Kaneille on rokote tarttuvaa verenvuototautia ja myksomatoosia vastaan.
Lisätietoa tunnistusmerkinnästä ja passista:
TUNNISTUSMERKINTÄ KANNATTAA
Myös sekarotuinen lemmikki kannattaa merkitä mikrosirulla ja ilmoittaa sirunumero rekisteriin, kuten Turvasiru. Tällöin omistaja voidaan tavoittaa nopeasti lemmikin kadotessa.
Puhdasrotuiset koiranpennut sirutetaan yleensä jo kasvattajan luona ennen rekisteröintiä, samoin kuin rotukissanpennut. Meillä on potilasohjelmistosta suora yhteys Kissaliiton rekisteriin, joten sirunumeron rekisteröinti on meillä helppoa ja nopeaa. Koirien tiedot viedään Omakoiraan myös heti käynnin yhteydessä, edellyttäen että pentueilmoitus on valmiiksi tehtynä.
Mikrosiru voidaan myös asettaa helposti ja nopeasti muun toimenpiteen yhteydessä.
LEMMIKKIPASSI MATKUSTELEVALLE
Matkustava lemmikki tarvitsee EU-Passin. Siihen merkitään rokotukset ja ekinokokki-lääkitykset, sekä muita matkustamisen kannalta tärkeitä tietoja. EU-Passista ja lemmikkien tuonti- ja vientivaatimuksista löydät lisää tietoa Ruokaviraston sivuilta.
Huomioithan, että lemmikin omistaja on aina itse vastuussa ajantasaisten tuonti- ja vientivaatimusten täyttymisestä.