Kuvat: Jenna Lehtonen

Ajatus omasta klinikasta syntyi halusta tehdä eläinlääkärityötä tavalla, jossa eläimen hyvinvointi on aina etusijalla.

Olen Kaisa Hörkkö, Tampereelta kotoisin oleva eläinlääkäri. Perustin Pyynikin Eläinlääkärit vuonna 2019 kerättyäni runsaasti työkokemusta useilta pieneläinklinikoilta. Ajatus omasta klinikasta oli kypsynyt pitkään – halusin rakentaa paikan, jossa voin hoitaa eläimiä omien arvojeni mukaisesti, asiantuntevasti ja laadukkaasti. Halusin myös rakentaa unelmien työpaikan itselleni ja myöhemmin muille.


Ennen omaa klinikkaa ehdin hankkia työkokemusta monenlaisissa klinikkaympäristöissä ja tiimeissä aina kuntapraktiikasta suureen eläinsairaalaan. Luonteeltani olen idearikas, nopeasti oppiva ja innostuva, ja olen aina pitänyt mm. päivystystyöhön liittyvästä vaihdikkuudesta. Uskon että innostukseni tarttuu myös muihin, ja vie tätäkin kautta yritystämme koko ajan eteenpäin kohti uusia etappeja. Jo aika pian uran alussa tiesin, että pidän kirurgiasta ja käsityöskentelytarkkuuteni onkin omaa luokkaansa. Pidän myös tiimin rakentamisesta ja luovasta työstä, joten oman klinikan perustaminen oli lopulta hyvin luonnollinen askel urallani.

Paikkana Pyynikki on minulle erityinen, sillä olen täältä kotoisin ja käynyt peruskoulun kaikki luokat lukion loppuun asti kilometrin säteellä nykyisestä yrityksestäni. Täällä saan päivittäin tehdä töitä omalla rakkaalla kotikentälläni.

Aloitimme pienesti, yhden avustajan kanssa. Jo ensimmäisen vuoden aikana toiminta kasvoi voimakkaasti, kun yhä useammat asiakkaat löysivät meidät ja mukaan liittyi toinen eläinlääkäri sekä lisää hoitajia. Tämän jälkeen klinikka on kehittynyt tasaisesti, ja tänä päivänä työllistämme jo noin viisitoista eläinlääketieteen ammattilaista.

Kasvun myötä on ollut tärkeää säilyttää se, mistä kaikki lähti: eläinlähtöinen hoito, empatia, korkea laatu ja hyvä työympäristö.

Vuonna 2026 avasimme toisen toimipisteemme, Felis Kissaklinikan Tampellaan. Laajentuminen mahdollistaa toiminnan kehittämisen edelleen ja entistä paremman hoidon tarjoamisen myös kissoille niiden omassa, rauhallisessa ympäristössä.

Haluamme olla sekä luotettava hoitopaikka lemmikeille että hyvä ja arvostettu työpaikka eläinlääketieteen ammattilaisille.

Hauska fakta: ensimmäinen avustajani oli paras ystäväni, jolla ei ollut aiempaa kokemusta eläinklinikkamaailmasta eikä lemmikeistäkään. Nykyään hän on kahden kissan onnellinen omistaja ja myöskin innokkaan tulevan eläinlääkäriopiskelijan äiti.

Rekry

Olemme kasvava pieneläinklinikka Tampereella ja etsimme aika ajoin uusia osaajia tiimiimme.