Mikä on mukoseele?

Meilläkin tutkitaan ja todetaan sappirakon sairauksia koirilla viikottain. Erityisesti shetlanninlammaskoirilla on todettu taipumusta mukoseele-nimiseen muutokseen sappirakossa. Mikä tämä vaiva oikein on ja mitä siitä tiedetään tällä hetkellä?

Tiivistettynä: miten sappirakko toimii ja mihin sappirakkoa ja sappea tarvitaan?

Maksa tuottaa sappea, joka kulkeutuu maksatiehyeitä pitkin sappirakon tiehyeeseen ja siitä edelleen sappirakkoon. Sappirakko toimii sapen varastopaikkana, väkevöi sappea ja muokkaa sen koostumusta. Koiran syödessä sappirakko supistuu ja tyhjenee sapenjohdinta pitkin ohutsuoleen. Ohutsuolessa sappi auttaa ravinnon rasvojen pilkkomisessa.

Mikä on mukoseele ja miksi mukoseelesta puhutaan nyt niin paljon?

Mukoseelessa sappirakkoon kertyy tiivistynyttä sappea tai limaa. Tämä voi johtaa sapen kerääntymiseen maksaan, sappiteiden tukoksiin, sappirakon tulehdukseen ja lopulta sappirakon puhkeamiseen. Sappirakon puhkeaminen on hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa.

Mukoseeleen on viime vuosikymmeninä sairastunut yhä enemmän koiria. Mukoseelea on havaittu erityisen paljon shetlanninlammaskoirilla, kääpiösnautsereilla, cockerspanieleilla ja chihuahuoilla (myös muita rotuja mainitaan osassa tutkimuksista). Sairastunut koira on tyypillisesti vanhempi yksilö, sairastuneiden keski-ikä on noin yhdeksän vuotta. Nuorikin koira voi sairastua.

Taudin oireet ovat vaihtelevia. Oireita voivat olla esimerkiksi oksentelu, voipuneisuus, ruokahaluttomuus, vatsakipu, ikterus eli keltaisuus sekä runsas juominen ja virtsaaminen. Koirat voivat olla myös oireettomia.

Mukoseelea pidetään monisyysairautena eli sen puhkeminen on monen tekijän summa. Ei tiedetä, miten tauti tarkalleen kehittyy tai mitkä tekijät sen aiheuttavat. Taudilla on havaittu selvä rotualttius, minkä takia perinnöllistä herkkyyttä sairastumiseen pidetään todennäköisenä, ainakin shetlanninlammaskoirilla. Tätä tukee havainto tilastollisesti merkitsevästä yhteydestä geenin ABCB4-mutaatiossa ja mukoseeleen sairastuneissa koirissa. Toisessa tutkimuksessa samaa yhteytt・ ei kuitenkaan havaittu, eli asiasta ei ole varmuutta. Mukoseele yhdistetään tiettyihin endokriinisiin eli umpieritysjärjestelmän sairauksiin, kuten lisämunuaisen liikatoimintaan (Cushingin tauti), kilpirauhasen vajaatoimintaan ja korkeisiin veren rasva-arvoihin. Niinpä sekä geneettiset että aineenvaihdunnalliset tekijät vaikuttanevat taudin syntyyn. Myös sappirakon heikentyneen liikkuvuuden on todettu altistavan mukoseelelle. On näyttöä siitä, että tietyt lääkeaineet, kuten eräissä ulkoloislääkkeissä käytetty imidaklopiridi, voisivat joskus olla osatekijöinä taudin puhkeamiseen.

Mukoseele voidaan diagnosoida ultraäänitutkimuksella. Mukoseeleen viittava löydös on eriasteinen, hyperkaikuinen liikkumaton sakka sappirakossa. Verinäytteissä todetaan usein kohonneet maksa-arvot, ei kuitenkaan aina.

Mitkä ovat mukoseelen hoitovaihtoehdot?

Mukoseelen hoitovaihtoehdot ovat sappirakonpoistoleikkaus tai lääkitys yhdistettyna sappirakon seurantaan ultraäänitutkimuksella, aluksi 1-2 kuukauden välein. Lisäksi ruokavalio muutetaan vähärasvaiseksi. Jos sappirakko on puhjennut tai koiralla on hyvin voimakkaat yleisoireet, ainut mahdollisesti pelastava hoito on leikkaus. Usein leikattukin koira tarvitsee loppuelämäkseen lääkityksen.

Nykyisen tiedon valossa ultraäänilöydökset eivät ole luotettava työkalu sen arvioimiseen, mikä on sopiva hoitomuoto milloinkin. Toisin sanoen ultraäänilöydösten perusteella on mahdoton ennustaa, miten tauti etenee milläkin yksilöllä. Lisätietoa tarvittaisiin siitä, miten mukoseelen voisi todeta hyvin varhaisessa vaiheessa ja miten varhaisessa vaiheessa aloitettu lääke- tai leikkaushoito vaikuttaisi taudin kulkuun ja ennusteeseen.

Kirjallisuus pitää leikkausta parhaimpana hoitomuotona. Lääkehoidolla (yleisimmin ursodeoksikoolihappo) olevista mukoseelepotilaista ei ole kattavia seurantatutkimuksia, eli lääkehoidon tehosta ei vielä tiedetä tarpeeksi, jotta sitä voitaisiin suositella. Sappirakonpoistoleikkauksissa kuolleisuus on melko korkea, lähteestä riippuen 22-40 %. Lieväoireisten tai oireettomien kohdalla kuolleisuus on 2-4 %. Joka tapauksessa oireettomissa tai hyvin lieväoireisissa tapauksissa täytyy puntaroida leikkauksen ja lääkitykselle jättäytymisen riskien välillä. On raportoitu ainakin muutamista koirista, joiden mukoseele on parantunut lääkityksellä. Riski lääkehoidossa on se, että mukoseelen vakavimmat seuraukset, kuten sappitietukokset ja sappirakon puhkeaminen, voivat kehittyä nopeasti ja vähäoireisesti. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuren riskin mukoseele aiheuttaa sappirakon puhkeamiselle. Lähteestä riippuen todennäköisyys voisi vaihdella 23- 60 % välillä. Tutkimustieto asiasta on kuitenkin vähäistä.

Eläinlääkäri Tuulikki Laalon lisensiaatin tutkielmassa on selvitetty Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidettujen mukoseelepotilaiden toipumista sappirakonpoistoleikkauksesta. Laalon tutkielman aineisto koostui 36 koirasta, joiden sappirakko oli poistettu vuosien 2013-2017 aikana. Tutkielmassa havaittu kuolleisuusprosentti on huomattavan pieni – vain kuusi prosenttia eli kaksi koiraa – verrattuna moniin ulkomaisiin tutkimuksiin. Lisäksi molemmilla lopetetuilla koirilla todettiin kuolemanjälkeisissä tutkimuksissa mukoseelen lisäksi muu vakava sairaus. Laalon tutkielmassa mahdolliseksi syyksi matalaan kuolleisuusprosenttiin pohditaan eläinlääketieteen kehittymistä sekä tutkimuksessa olleiden koirien melko hyvää kuntoa ennen leikkausta. Ulkomaisissa tutkimuksissa monissa aineistossa on mukana koiria, joiden sappirakko on leikkaushetkellä jo puhjennut tai niiden yleiskunto on heikko. Maalaisjärjelläkin ajateltuna on loogista, että tällaiselle koiralle leikkaus on suurempi riski kuin hyväkuntoiselle. Toivottavasti tästä aiheesta julkaistaan lisää tutkimustietoa lähivuosina.

Hyvä uutinen on, että pitkäaikaisennustetta leikkauksesta selvinneillä koirilla pidetään erinomaisena. Sappirakonpoiston aiheuttamia haittavaikutuksia ei ole juuri tutkittu, mutta sappirakolla ei ole mitään sellaista tehtävää, joka olisi välttämätön koiran elämiselle ja olemiselle.

Mitä kannattaa tehdä, jos epäilee koirallaan mukoseelea?

Mukoseelen voi todeta luotettavasti ultraäänitutkimuksella. Jos epäilee koiralla mukoseelea, kannattaa hakeutua sisätautieläinlääkärin vastaanotolle, jolla on kokemusta sappiteiden sairauksien diagnosoinnista. Jos leikkaushoito tulee kyseeseen, on hyvä valita klinikka, jossa on kokemusta nimenomaan sappirakonpoistoista, sillä toimenpide ei ole rutiinileikkaus. Hätätilanteessa ei saa kuitenkaan jumittua pohtimaan sopivaa hoitopaikkaa – revennyt sappirakko edellyttää välitöntä hoitoa, ja nopein apu on silloin paras apu.

Voiko mukoseelea yrittää välttää kotikonstein?

Koska on arvoitus, miksi jotkut koirat sairastuvat mukoseeleen, ei ole suoria vastauksia siihenkään, miten tautia voi välttää. Kuten kaikkiin sairauksiin paras ennaltaehkäisy on huolehtia koiran hyvästä yleisvoinnista tarjoamalla sille sopivaa ravintoa sekä riittävästi liikuntaa ja lepoa. Mikäli koiralla todetaan muu umpieritysjärjestelmän tai aineenvaihdunnan sairaus, on tärkeää huolehtia sen hyvästä hoitotasapainosta. Mikäli koira saa mukoseeleen viittaavia oireita, kannattaa aina muistuttaa eläinlääkärissä, että myös sappirakko ultrataan. Imidaklopridia sisältävien ulkoloishäätölääkkeiden käyttöä voi välttää, vaikkakaan imidaklopridi yksinään ei ole aiheuttaja mukoseelelle. Aivan tuoreessa tutkimuksessa on havaittu viitteitä siitä, että alhainen D-vitamiinitaso voisi olla yksi mukoseelelle altistava tekijä. Tästä ei voi vetää johtopäätöstä, että mukoseelen puhkeamisen voisi estää D-vitamiinilisällä, mutta löydös korostaa laadukkaan ravinnon merkitystä. Ravinnon rasvapitoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota – myös puruluiden ja makupalojen. Esimerkiksi siankorva on erittäin rasvainen purtava, enkä itse suosittele niiden tarjoamista ollenkaan. Myös esimerkiksi juustonpaloista voi huomaamatta kertyä suuri määrä rasvaa.

Jutun on kirjoittanut ELL Aino Patjas, ja se on julkaistu myös Shetlanninlammaskoirien jäsenlehdessä.

 

Lue myös

• Koiran oksentelu ja ripulointi – kotihoito
• Suolistovaivat koirilla ja kissoilla
• Valmistautuminen verinäytteenottoon
• Leikkaukseen valmistautuminen

Lähdeaineisto:

Choi J, Kim A, Keh S, et al. ”Comparisons between ultrasonographic and clinical findings in 43 dogs with gallbladder mucoceles”, Veterinary Radiology & Ultrasound 2014;55:202-207.

Cullen JM, Willson CJ, Minch, JD, Kimbrough CL, Mealey KL. ”Lack of association of ABCB4 insertion mutation with gallbladder mucoceles in dogs”, Journal of Veterinary Diagnostic Investigation, May 2014 vol. 26 no. 3 434-436.

Gookin, J.L., Correa, M.T., Peters, A., Malueg, A., Mathews, K.G., Cullen, J. and Seiler, G. ”Association of Gallbladder Mucocele Histologic Diagnosis with Selected Drug Use in Dogs: A Matched Case-Control Study”, Journal of Veterinary Internal Medicine, 2015 29: 1464-1472.

Jaffey J.A., Graham A., VanEerde E., Hostnik E., Alvarez W., Arango J., Jacobs C., DeClue AE. ”Gallbladder Mucocele: Variables Associated with Outcome and the Utility of Ultrasonography to Identify Gallbladder Rupture in 219 Dogs (2007-2016)”, Journal of veterinary internal medicine, 2018 Jan;32(1):195-200.

Jaffey JA, Pavlick M, Webster CR, Moore GE, McDaniel KA, Blois S, et al. ”Effect of clinical signs, endocrinopathies, timing of surgery, hyperlipidemia, and hyperbilirubinemia on outcome in dogs with gallbladder mucocele”, The Veterinary Journal, 2019;251:105350.

Jaffey JA, Matheson J, Shumway K, Pacholec C, Ullal T, Van den Bossche L, Fieten H, Ringold R, Lee KJ, DeClue AE. ”Serum 25-hydroxyvitamin D concentrations in dogs with gallbladder mucocele”, PLoS One. 2020 Dec 16;15(12):e0244102.

Kesimer M, Cullen J, Cao R, Radicioni G, Mathews KG, Seiler G, et al. ”Defective mucin un-packing underpin gallbladder mucocele formation in dogs”, PLoS ONE. 2015;10(9):e0138988.

Laalo T. 2019. Sappirakon mukoseele: kirjallisuuskatsaus ja retsospektiivinen tutkimus. Lisensiaatintyö. Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta.

Mealey KL, Minch JD, White SN, Snekvik KR, Mattoon JS. ”An insertion mutation in ABCB4 is associated with gallbladder mucocele formation in dogs”, Comparative Hepatology 2010 Jul 3;9:6.

Parkanzky M, Grimes J, Schmiedt C, et al. ”Long-term survival of dogs treated for gallbladder mucocele by cholecystectomy, medical management, or both” Journal of Veterinary Internal Medicine, 2019;33(5):2057-2066.

Pike FS, Berg J, King NW, et al. ”Gallbladder mucocele in dogs: 30 cases (2000-2002)”, Journal of the American Veterinary Medical Association, 2004;224:1615-1622.

Smalle TM, Cahalane AK, Köster LS. ”Gallbladder mucocoele: A review”, Journal of the South African Veterinary Association, 2015;86(1):1318.

Worley DR, Hottinger HA, Lawrence HJ. ”Surgical management of gallbladder mucoceles in dogs: 22 cases (1999-2003)”, Journal of the American Veterinary Medical Association, 2004;225:1418-1422.