Ruoka-aineallergia koiralla

Ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa ruuansulatuskanavan oireita, iho-oireita tai molempia. Minkä tahansa ikäinen koira voi sairastua, ja allergia syntyy eläimen aikaisemmin syömiä ruoka-aineita kohtaan. Tyypillisiä rotuja ovat esimerkiksi labradorinnoutaja, valkoinen länsiylämaanterrieri, kääpiösnautseri, spanielit, kultainennoutaja, bokseri ja saksanpaimenkoira.

Kaikista yleisimmin allergisoivia aineita ovat nauta, maitotuotteet, kana ja vehnä, mutta myös kananmuna, soija, lammas, kala, sika ja maissi ovat yleisiä. Allergia voi kuitenkin kehittyä mille tahansa ruoka-aineelle. Usein allergisoivia aineita on useita.

Oireet

Oireita on yleensä vuoden ympäri. Pelkästään iho-oireiden perusteella ruoka-aineallergiaa ei voida erottaa atopiasta. Iho punoittaa, kutisee ja siinä voi olla näppylöitä. Allergia altistaa myös toistuville iho- ja korvatulehduksille sekä raapimisille, joten iholle voi tulla myöhemmin muitakin muutoksia, kuten rupia, karvanlähtöä ja tummumista. Nokkosihottuma ja ihon turvotus ovat harvinaisempia ruoka-aineallergian esiintymismuotoja. Ihomuutoksia on tyypillisesti korvissa, suupielissä, silmien ympärillä, tassuissa, nivusissa, kainaloissa, vatsassa ja peräaukon ympärillä.

Usein koirilla on myös ruuansulatuskanavan oireita, kuten toistuvaa ripulia ja oksentelua.

Toteaminen ja eliminaatiodieetti

Ruoka-aineallergian diagnoosi tehdään eliminaatiodieetin avulla. Verinäyte- tai ihotestit allergisoivien aineiden selvittämiseksi eivät ole luotettavia diagnostiikassa. Helpoin ja usein luotettavin dieettiruokavaihtoehto on apteekeista tai eläinlääkäriasemilta saatava valmisruoka, jossa proteiinit on pilkottu niin pieneksi, ettei koiran elimistö tunnista niitä. Muita vaihtoehtoja ovat valmisruuat, joissa on vain yksi proteiini- ja hiilihydraattilähde tai kotiruoka yhdellä proteiinin ja hiilihydraatin lähteellä. Näissä ruoka-aineiden on oltava sellaisia, joita koira ei ole varmasti koskaan aikaisemmin syönyt. Eliminaatiodieetti kotiruualla ei ole tasapainotettu ruokavalio, joten sitä ei saa jatkaa eliminaatiodieettiä pidempään kehittyvien puutostilojen takia.

Eliminaatiodieetin aikana koira ei saa syödä mitään muuta kuin valittua dieettiruokaa, ei siis edes puruluita, koulutusnameja tai mitään herkkuja. Vettä annetaan normaalisti. Dieetin pituus riippuu koiran oireista. Jos koiralla on vain ruuansulatuskanavan oireita, dieetin pituus on 2 viikkoa, mutta jos sillä on lisäksi tai ainoastaan iho-oireita, pituus on 8 viikkoa. Ensin koiran vanhaa ruokaa ja dieettiruokaa sekoitetaan keskenään viikon ajan, jotta nopea ruuan vaihdos ei aiheuta oireita. Vasta sitten alkaa varsinainen dieettijakso.

Kun koira on syönyt dieettiruokaa 2 tai 8 viikon ajan, alkaa altistusvaihe. Ensin testataan, onko koiralla ruoka-aineallergia syöttämällä sille kaikkia sen aikaisemmin syömiä ruokia. Jos koiralla on allergia, oireet pahenevat uudestaan 2 viikossa. Silloin palataan takaisin dieettiruokaan, ja oireiden taas helpotettua kokeillaan yksi ruoka-aine kerrallaan, mille koira voisi olla allerginen.

Hoito

Yksinkertaisimmillaan ruoka-aineallergiaa hoidetaan välttämällä eliminaatiodieetissä todettuja, oireita aiheuttavia ruoka-aineita. Ruokavalion kanssa on kuitenkin oltava hyvin tarkka, sillä pienikin määrä allergisoivaa ruokaa voi taas laukaista oireet. Iho-oireilevalla koiralla voi olla samaan aikaan sekä ruoka-aineallergiaa että atopiaa, jolloin ruokavalio helpottaa oireita, muttei vie niitä kokonaan pois.

Lue myös

 

Klinikan ajanvaraus auki 24/7

Paras ystäväsi saa lempeää hoitoa Pyynikin eläinlääkäreillä Pyynikintorin laidalla.  Tiloihin on mukava tulla palveltavaksi, myös isomman lemmikin kanssa. Ilmaista paikoitustilaa on kadunvarsilla ja julkisilla kulkuneuvoilla kuten Nysse ja Ratikka pääsee melkein ovelle.

Mikäli et tiedä mikä lemmikillä on, hätä on akuutti tai et löydä ajanvarauksesta aikaa, voit aina soittaa meille 03-389 1010

Isommat toimenpiteet, leikkaukset ja hammasoperaatiot varataan aina puhelimitse numerosta 03-3891010 oikeanlaisen ajanvarauksen sekä ohjeistuksen varmistamiseksi.

Varaa aika Soita

Katso myös  hinnastomme ja palvelumme.