Nivelrikko – yleinen vaiva vanhenevilla lemmikeillä

Nivelrikko tarkoittaa etenevää, palautumatonta nivelruston kulumista, joka aiheuttaa kipua. Kulumista voi tapahtua missä tahansa nivelessä, mutta eniten sitä esiintyy polvissa, lonkissa, kyynärpäissä ja olkapäissä. Ikä, ylipaino, rasittava liikunta, rakenteelliset virheet (esimerkiksi kasvuhäiriöt) ja traumojen aiheuttamat tukikudosmuutokset (esimerkiksi ristisiteen repeämä) altistavat nivelrikolle. Minkä tahansa rotuinen ja ikäinen koira tai kissa voi sairastua nivelrikkoon pieniä pentuja lukuun ottamatta.

Nivelrikko on yleisin syy koiran ontumaan, siitä kärsii jopa 1/5 yli vuoden ikäisistä koirista. Kaikkia nivelrikon syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta, mutta nivelen lieväasteisella, hitaasti etenevällä tulehdustilalla epäillään olevan nivelrikon synnyssä tärkeä rooli.

Nivelrikossa nivelruston soluväliaineen tuhoutuminen ja korjaaminen ovat epätasapainossa. Ajan myötä rustorakenne alkaa heikentyä ja lopulta tuhoutuu. Nivelrikkoon liittyvät myös niveltä ympäröivien rakenteiden paksuuntuminen ja rustonalaisen luun muutokset.

Oireet

Nivelrikon oireet kertovat kivusta. Tyypillisiä oireita ovat ontuminen, liikkumis- ja hyppäämishaluttomuus, jäykkyys, ärtyneisyys, nivelten nuoleminen, nivelturvotus, lyhentyneet liikeradat ja lihasten surkastuminen. Oireet ovat usein voimakkaampia raskaan liikunnan tai pitkän levon jälkeen.

Tutkiminen

Nivelrikon diagnoosi tehdään tyypillisten oireiden, ontumatutkimuksessa todetun nivelkivun ja nivelten röntgenkuvauksen avulla. Luustoröntgenkuvissa eläimen on tärkeää olla paikoillaan, joten yleensä kuvaus vaatii rauhoituksen. Röntgenkuvissa voidaan todeta luupiikkejä, ruston alapuolella luun paksuuntuminen, nivelraon kapeneminen ja nivelturvotus. Lisäksi röntgenkuvista voidaan joskus todeta myös nivelrikolle altistava syy, esimerkiksi kasvuhäiriö.

Nivelrikko nuoren koiran vasemmassa lonkassa johtuen lonkkanivelen dysplasiasta.

Joskus nivelrikkoa tutkitaan myös tietokonetomografiakuvauksen tai niveltähystyksen avulla tarkemman tiedon saamiseksi. Jos lemmikille on tarkoitus aloittaa pitkäkestoinen tai jatkuva lääkitys, saatetaan tutkia verinäytteistä esimerkiksi maksa- ja munuaisarvot lääkkeiden turvallisuuden takaamiseksi.

Hoito

Painonhallinta sekä säännöllinen kuntoliikunta ovat hoidon kulmakivet. Jo 6% painonpudotus helpottaa nivelrikon oireita. Mikäli koiralla on ylipainoa, se laihdutetaan ideaalipainoon esim. Hill’s Metabolic+Mobility -ruoalla. Se laskee painoa 13% 60 pv:ssä ja parantaa liikkuvuutta jo 21 pv:ssä.

Nivelrikkoa ei voida parantaa, joten kivun vähentäminen on nivelrikon hoidon päätavoite. Perinteisesti nivelrikkokivun hoito perustuu tulehduskipulääkitykseen. Tulehduskipulääkkeet eivät kuitenkaan sovi kaikille potilaille eikä kivunpoistoteho ole välttämättä aina riittävä. Uutena markkinoille tulleet monoklonaaliset vasta-aineet ovat biologisia lääkkeitä, joita pistetään nahan alle yleensä noin kerran kuukaudessa. Niiden teho on käytännössä todettu erittäin hyväksi. Muitakin hoitovaihtoehtoja on.

Kipulääkkeet

Nivelrikko on parantumaton ja kipua aiheuttava sairaus, joka vaatii yleensä jatkuvaa hoitoa lemmikin loppuelämän ajan.

Kipulääkevaihtoehtoja on nykyään useita. Oireiden voimakkuudesta riippuen lääkkeitä voidaan käyttää jatkuvasti tai kuureina. Jos eläin on muuten terve, niin hoito aloitetaan yleensä tulehduskipulääkkeillä, jotka ovat yleensä hyvin tehokkaita nivelrikkokivun hoidossa. Niitä voidaan käyttää joissain tapauksissa jatkuvastikin, mutta niillä on erityisesti ruuansulatuskanavaan kohdistuvia haittavaikutuksia, joten usein pitkäaikaiskäyttöön valitaan jokin muu lääke.

Usein kroonisen kivun hoidossa käytetään hermokipulääkkeitä kuten gabapentiinia. Se saattaa aluksi aiheuttaa väsymystä, mutta pidemmällä aikavälillä haittavaikutukset ovat yleensä vähäisempiä kuin tulehduskipulääkkeillä. Gabapentiinin vaikutukset alkavat hitaasti eikä se hillitse nivelrikkokipua yhtä tehokkaasti kuin tulehduskipulääkkeet.

Bedinvetmabi on monoklonaalinen vasta-aine, joka pistetään koiralle nahan alle kerran kuukaudessa. Lääkkeen vaikutus kohdistuu vain yhteen kiputuntemuksen syntyyn vaikuttavaan molekyyliin, joten haittavaikutukset ovat vähäisiä, mutta teho kivun lievityksessä silti kohtalaisen hyvä. Vastaavaa lääkettä ei toistaiseksi ole markkinoilla kissoille.

Muu hoito

Pentosaanipolysulfaatti parantaa nivelrikkoisen nivelen toimintaa useilla mekanismeilla. Se pistetään koiralle kuurina nahan alle yleensä neljästi viikon välein.

Nivelravintolisien on tarkoitus vähentää nivelrikkokipua, hidastaa nivelrikon etenemistä ja lisätä nivelten liikkuvuutta. Ravintolisiä on myynnissä useita erilaisia, mutta paras teho tutkimuksissa on todettu omega-3-rasvahapoilla. Myös glukosamiinin ja kondroitiinisulfaatin yhdistelmistä on joissakin tutkimuksissa todettu olevan hyötyä. Muiden nivelravintolisissä käytettyjen aineiden tehosta ei ole toistaiseksi riittävää tutkimustietoa.

Jos koira ontuu selkeästi, aluksi voidaan tarvita muutaman viikon lepojakso. Pitkällä aikavälillä säännöllinen mutta rauhallinen liikunta, esimerkiksi kävely ja uinti, kuitenkin tukee lihasmassan säilymistä. Lemmikki on myös tärkeää pitää normaalipainoisena, sillä ylipaino rasittaa niveliä entisestään. Myös fysioterapiasta on apua nivelrikon hoidossa.

Nivelensisäisillä kortisoni-injektioilla voidaan vähentää nivelen tulehdusreaktiota. Joskus tehdään myös isompia toimenpiteitä, kuten nivelraon puhdistaminen tähystysavusteisesti tai tekonivelleikkaus.

 

Lue myös